Paluu entiseen

Eilen ensi-iltansa saaneessa Sex and the city 2-elokuvassa palattiin mahtavalla tavalla entiseen asetelmaan ja muisteltiin hiukan menneitä. Sex and the city 2-elokuvaa ei voi muuta kuin rakastaa (jos on nainen/pitää muuten vain girl power-elokuvista), se on mielestäni jopa huikeampi kuin itse sarja koska selvästikkin elokuvan tekijät ovat oppineet ensimäisestä elokuvasta kantapään kautta kuinka menestyksekäs sarja muokataan menestyksekkääksi elokuvaksi. Nyt he todellakin onnistuivat ja vaikka en koskaan elokuvissa naura ääneen niin tällä kertaa oli pakko tehdä poikkeus.

Niitä parhaimpia muutoksia tämän ja ensimäisen elokuvan välillä olivat Carrien ja Samanthan kehitys. Carrie ei ollut enää ensimäisen Sex and the city-elokuvan tapaan järkevä, analyyttinen, aikuinen nainen vaan sarjan kaltainen itsensä kanssa täysin sotkussa oleva tunneihminen. Samantha (thank god) palasi hauskaksi, villiksi, vapaaksi ja kova sanaiseksi sinkkunaiseksi jota hän ei valitettavasti ensimäisessä elokuvassa ollut. Elokuvassa naisnelikko piti jälleen hauskaa ja jakoi suruja, matkusti ja käsitteli tärkeitä ja monia (naisia) koskettavia aiheita. Eilisiltaa ilolla muistellessa ja elokuvan dvd:nä julkaisemista odotellessa...